Valmistaja
FI
ISO 14001:2004, ISO 9001:2008
1975
90 henkilöä
VILPE®

Filmi

Lisätiedot SK Tuote

45 VUOTTA RAKENNUSALAN AMMATTITAITOA

SK Tuote sai alkunsa vuonna 1975, jolloin yrityksen perustajat keksivät ainutlaatuisen kiinnikkeen villalevyjen kiinnittämiseksi tasakattoon. Tähän ”sienikiinnikkeeseen” perustuu myös yrityksen nimi SK Tuote. Alusta alkaen SK Tuotteen ajatuksena on ollut kehittää ja valmistaa nykyaikaisen rakentamisen tarpeisiin katon lisätarvikkeita. Neljä vuosikymmentä yrityksen toiminnan perustana on ollut asiakaslähtöinen ja innovatiivinen tuotekehitys. Tuloksena on laaja valikoima huippulaatuisia tuotteita eri rakennus- ja kattotyyppien tarpeisiin, joukossa yli 30 patentoitua ratkaisua.

1970-luku. SK Tuotteen aloittaessa toimintansa 1970-luvulla muovi oli rakennusalalla uusi materiaali ja kohtasi suuria ennakkoluuloja. Siitä huolimatta SK Tuote aloitti ensimmäisenä Pohjoismaissa muovisten eristekiinnikkeiden tuotannon. Valmistus tapahtui aluksi alihankintapohjalta. Yritys työllisti alussa alle kymmenen henkilöä.

1980-luku. Vuonna 1980 SK Tuote aloitti kiinnikkeiden valmistuksen omakotitaloihin. Samaan aikaan käynnistyi yrityksen vientitoiminta. Toiminta muuttui merkittävästi 1983, jolloin yritys perusti muovin ruiskupuristustehtaan omien tuotteiden valmistamiseksi. Jyrkkien kattojen läpivientien tuotanto alkoi vuonna 1984 ja 1980-luvun puolivälissä käynnistyi ilmanvaihtoon liittyvien putkien valmistus. Tuotekokonaisuuden markkinoimiseksi syntyi vuonna 1988 VILPE-tuotenimi. VILPE on lyhenne tuoteperhettä kuvaavista sanoista Viemärin, Ilmanvaihdon, Liesituulettimen, Poistoputken Elementti. Tästä alkoi varsinaisesti uusien läpivientilevyjen valmistus. 1980-luvun lopussa tuotevalikoima kattoi tasakattojen ja jyrkkien kattojen tuotteet.

1990-luku. Vuonna 1990 SK Tuote ryhtyi valmistamaan huippuimureita ja toi ensimmäisenä Euroopan markkinoille kokonaan muovisen huippuimurin. Yleisesti 90-lukua leimasivat haastavat taloudelliset ajat ja sen seurauksena rajusti hiipunut rakentaminen. Käänne nähtiin 1995, jolloin rakentaminen kääntyi nousuun ja sen myötä SK Tuote kasvuun. Vuosikymmenen lopussa henkilöstöä oli noin 40.

2000-luku. 2000-luvulla SK Tuote kehitti rakentamisen tarpeisiin ennakkoluulottomasti aivan uudenlaisia ratkaisuja, muun muassa kattoluukkuja, tuuletuspaaluja sekä läpiviennit aurinkokerääjien putkille ja pyöreille savupiipuille. Yritys panosti vahvasti Venäjän-vientiin ja avasi myyntiedustuston Moskovaan vuonna 2004 sekä perusti itsenäisen SK Tuote Rus –yhtiön Pietariin vuonna 2009.

2010-luku. SK Tuote seisoo vahvasti peruspilareidensa innovatiivisen tuotekehityksen, oman tuotannon, korkean laadun, ammattitaitoisen henkilöstön sekä hyvien yhteistyökumppanuuksien varassa. Rakentamisen trendit ja kansainvälisyyteen suunnattu katse ovat haaste sekä mahdollisuus. Yritys lanseerasi vuonna 2013 ensimmäisenä Euroopassa muovista valmistetun energiatehokkaan ECo-huippuimurin. SK Tuote on poistoputkien ja pienten huippuimureiden selvä markkinajohtaja Suomessa. Yrityksellä on sisaryhtiöt Venäjän lisäksi Puolassa ja Ukrainassa sekä paikalliset myyntiedustajat Ruotsissa ja Alankomaissa. Venäjällä toimivalla SK Tuote Rus -yhtiöllä on toimipisteet Pietarissa, Moskovassa, Jekaterinburgissa ja Krasnodarissa. Henkilöstömäärä on pysynyt noin 90:ssä.

Tulevaisuus? SK Tuote on moderni ja kehittyvä suomalainen rakennusalan yritys. Mikä sitten on menestyksemme salaisuus? – Otamme rakennusteollisuuden haasteita vastaan yhtä intohimoisesti kuin vuonna 1975 ja maltamme tuskin odottaa, että pääsemme tarttumaan huomisen mahdollisuuksiin. Jatkamme ja vahvistamme entisestään 40-vuotista menestystarinaamme hyväksi todetulta pohjalta, mieli avoimena.

Sertifikaatit SK Tuote

ISO 14001:2004
ISO 14001:2004
ISO 9001:2008
ISO 9001:2008

Yhteystiedot SK Tuote

Osoite
Yhteystiedot
www.vilpe.com [javascript protected email address] +358 (0)20 233222
Sosiaalinen media
LinkedIn Youtube
Mikä on aeroventic?
  • Mikä on aeroventic?

    Aeroventic on HVACR-alan kansainvälinen erikoisratkaisu. Se on suunniteltu luomaan sekä valmistajille että jakelijoille madollisuuden esitellä liiketoimintansa ja tuotteidensa arvon kaikkialla maailmassa. Yksi järjestelmä, joka mahdollistaa maailmanlaajuisten ulottuvuuden.

  • Yrityksen käyntikortti

    Kasvata yrityksesi arvoa esittelemällä kilpailuetusi.

    Aseta käytettäväksi tuoteluettelot, valintaohjelmat ja liiketoimintasi avaintiedot.

  • Tuotteiden virtuaaliesittely

    Se on erinomainen paikka kaikkien tuotteiden esittelyyn ilman vaivannäköä. Jokainen tuote varustettu valinnalla ”Lisää kyselyyn” asiakkaiden toiminnan helpottamiseksi. Asiakas lähettää kyselyn suoraan Sinulle.

  • Ajankohtaista, Tietokanava

    Aeroventic on periaatteessa vastine offline-markkinoille, jossa esittelet yrityksesi ja tuotteesi, jakelet luettelot, solmit kontakteja ja pidät huolta yrityksesi näkyvyydestä alalla.

Mitä hyötyä saat meiltä?
Kumppanit
Mitä hyötyä saat meiltä?